Tuberkuloosiparantola oli asukkailleen yhtä aikaa taivas ja helvetti samojen seinien sisällä. Epidemian historia sisältää niin kuolemaa, häpeää ja eristystä kuin parantolaromansseja, hauskanpitoa ja selviytymistarinoita. Lentävä kuolema perehtyy kansalliseen tragediaamme, löytäen sieltä yhteisöllisyyttä, lähimmäisenrakkautta ja järjestelmällistä ja sisukasta työtä ihmishenkien pelastamiseksi.
Elokuva vie elävälle matkalle parantoloiden aikaan: Se antaa katsojalle yllätyksiä täynnä olevan parantolakokemuksen, ja dokumentaarisen todistusvoiman avulla vie salaisuuksien äärelle. Lentävä kuolema paljastaa tuberkuloosin unohdetut tarinat ja antaa mahdollisuuden puhua kokemuksista, joista on vaiettu yli 50 vuotta. Lentävä kuolema kulkee kahdessa eri aikatasossa vuorotellen nykyisyyden ja parantola-aikakauden välillä ja kertoo kollektiivisen tarinan yksilötarinoiden sijaan.
Ainutlaatuisissa vuonna 1971 tallennetuissa SKS:n arkiston audionauhoissa kolme potilasta kertovat kokemuksistaan parantolan arjesta. Hahmot ovat iloinen maalaistyttö Enne, synkkyyteen taipuva Tenho ja uskonnollinen vastarakastunut Kalevi. Elokuvassa käytetyt arkistofilmit ja valokuvat ovat valtaosin ennennäkemättömiä.
Ohjaajien biografia:
Sakari Suuronen ja Nina Forsman ovat helsinkiläisiä elokuvaohjaajia. Sakari on valmistunut arvostetusta National Film and Television schoolista (NFTS) taiteen maisteriksi. Nina on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta dokumentaarisen elokuvan linjalta (2023).
Sakarin ensimmäinen pitkä dokumenttielokuva Koho – Utopia Forssasta debytoi Docpointissa keväällä 2022 ja esitettiin Ylen kanavilla hyvin arvioin. Ninan esikoisohjaus oli lyhytdokumentti Jään vetovoima (2019), joka kiersi useilla kansainvälisillä festivaaleilla ja seuraava kokeellinen elokuva De Gallo Qui Ovavit (2024) sai kansainvälisen ensi-illan pääkilpasarjassa Visions Du Réel -festivaalilla. Ninan ja Sakarin ensimmäinen yhteinen dokumenttielokuva Lentävä kuolema (2025) kertoo unohdetusta elämästä tuberkuloosiparantoloissa. Aihe on molemmille ohjaajille henkilökohtainen perhehistorian kautta.
Nina Forsman:
”Oma olemassaoloni perustuu valtakunnallisiin eristystoimenpiteisiin. Isoäitini sairasti raskaana ollessaan tuberkuloosia, joka oli erityisen vaarallinen vastasyntyneille. Äitini vietiin synnytyslaitokselta suoraan joulumerkkikotiin Tampereelle, jossa hän asui 8 kuukautta eristettynä vanhemmistaan. Isoäidilläni ei ollu keinoja käsitellä asiaa ja hän vaikeni taudistaan ja joulumerkkikotiajoista hautaan saakka. Kun teini-ikäisenä kuulin tämän tarinan ensimmäistä kertaa, se herätti minussa paljon kysymyksiä. Miksi isoäitini häpesi tuberkuloosia niin paljon, ettei hän pystynyt kertomaan tyttärelleen järjestelystä, joka pelasti pelasti tämän hengen? Mitä eristettynä oleminen ja vaikeneminen teki isoäitini ja äitini suhteelle? Kun edesmenneen isoäitini henkilökohtaisen kokemuksen selvittäminen oli mahdotonta, on Lentävä kuolema minulle tapa tutkia aihetta ja sen herättämiä tunteita. Samalla kun tauti erotti perheenjäseniä toisistaan, syntyi parantoloissa ja joulumerkkikodeissa uusia yhteisöjä. Mitä tapahtui näissä suljetuissa maailmoissa, jotka nyt tuntuvat utopistisilta? Millä tavoin tuberkuloosiepidemia muokkasi meitä kansana ja yhteiskuntana? Ja tärkeimpänä, mitä voisimme oppia keuhkotautiparantolan läpi kulkeneilta?”
Sakari Suuronen:
”Olen miettinyt tuberkuloosiaiheista dokumenttielokuvaa jo parikymmentä vuotta äitini kerrottua minulle hänen isänsä ja siskonsa kuolemasta tuberkuloosiin 40-luvun lopulla. Esteri-mummoni jäi 26-vuotiaana pitämään huolta Ritva-äidistäni ja Osku-enostani. Osa kyläläisistä vierasti äitiäni ja hänen veljeään koska perheessä oli ollut tuberkuloosia. He eivät saaneet leikkiä tiettyjen lasten kanssa tai mennä sisään heidän koteihinsa, vaikka tartuntavaaraa ei enää ollut. Tämä jatkui vuosikausia. Ei-tervetullut olo omassa yhteisössä jätti vahvan jäljen äitiini ja hänen veljeensä. Aihe tuntui isolta ja tärkeältä, mutta aika ei ollut vielä kypsä sille. Koronavuosina se nousi taas mieleeni, kun havahduin meidän kaikkien sairastavan yksin kodeissamme. Ajatus parantolassa makaamisesta tuntui kaukaiselta nyky-yhteiskunnan säästöpaineiden keskellä. Yhteisöllisyys individualismin aikakaudella utopistiselta. Pandemioilla on erityisen pitkä laahus ja välillisesti isovanhempiemme ja vanhempiemme kokemukset vaikuttavat myös meihin. Lentävä Kuolema toimiikin keskustelun avauksena niille sadoille tuhansille suomalaisille perheelle joita tuberkuloosi on koskettanut tavalla tai toisella.”
